Elokuvakulttuuriyhdistys Kino Sampo

Yhdistys perustettiin syksyllä 1999, ja sen luotsaama teatteri on Suomen elokuvateatteriliiton SEOL ry:n jäsenteatteri nro 971. 

Elokuvatekniikan valmistuttua avajaisnäytöksessä maaliskuussa 2001 esitettiin Aki Kaurismäen mykkäelokuva Juha. Toinen pääosan esittäjistä, Kati Outinen, oli paikalla kertomassa elokuvasta. 

Vuosi 2007 oli Kino Sammon juhlavuosi rakennuksen täyttäessä 90 vuotta. Juhlia vietettiin koko viikko teatterin ja elokuvan merkeissä järjestämällä mm. Salto Mortale -ilta 1920-luvun tyyliin ja Puupää-ilta. Juhlaviikon ohjaajavieras oli Matti Ijäs, jonka Haaveiden kehän tärkeimpiä kuvauspaikkoja oli Kino Sampo. Juhlaviikko huipentui juhlagaalaan, jossa Elokuvasäätiön toiminnanjohtaja Irina Krohn onnitteli nuorekasta vanhusta ja sen toimeliaita käyttäjiä.

100-vuotisjuhlaa vietettiin vuonna 2017 samoin teatteri- ja elokuvaesityksin. Valkokankaalla pyöri mm. historiallisia Riihimäki-filmejä. 

Perustamiskokous 13.11.1999 Allinnassa

Sääntöjensä mukaan yhdistys ylläpitää ja kehittää elokuvakulttuuria Riihimäellä. Elokuvia onkin esitetty yöllä ja päivällä, sisällä ja ulkona, kahviloissa ja ravintoloissa, uimahallissa ja Granitin aukiolla drive in -esityksenä elokuvan äänten kuuluessa autoradioista. Allinnan kesäteatterimontussa näytetään ulkoilmaelokuvia Taiteiden yö -tapahtumassa.

Dok Sampo -dokumenttielokuvatapahtumassa esitetään vuosittain kymmenkunta dokumenttielokuvaa. Yhdistyksen vieraana on ollut useita ohjaajia kertomassa elokuvan teosta, mm. Jouko Aaltonen, Arto Halonen, Kiti Luostarinen, Petri Luukkainen, Erkko Lyytinen, JP Passi, Ville Suhonen, Jenni Toivoniemi ja John Webster.