Omenavarkaat

Ensi-ilta: 15.11.2024 Kesto: 1 t 24 min K12 Ohjaaja:  Samppa BatalSuomi

Yhteen harmaaseen vuorokauteen sijoittuva “Omenavarkaat” on kupliva ja rosoinen elokuvahetkeen tarttumisesta ja ystävyyden voimasta. On syksy 2021 ja erosta murtuneen Sebastianin muuttopäivä. Kesken kaiken hän ja omassa lannistavassa arjessaan rämpivä Satu törmäävät. Entuudestaan tuntemattomien kohtalotoverien suunnitelmat menevät uusiksi, kun heidän seurueensa yhdistävät voimansa. Yllättäen nuoret milleniaalit ovat antautuneet illanvietolle, jota he eivät unohda koskaan. Huuruisen seikkailun aikana lauletaan katolla, painitaan kadulla, kuokitaan pikkujouluissa ja juhlitaan uuteen aamuun, joka tuo värit takaisin maailmaan.

Kansainvälisesti palkitun Samppa Batalin ohjaaman ja käsikirjoittaman ensemble-elokuvan pääosissa loistaa läpimurtoaan tekevä Joel Hirvonen ja Jussi-palkittu Satu Tuuli Karhu. Elokuvansa sekä ohjannut että käsikirjoittanut indie-konkari Batal on kertonut kirjoittaneensa dialogiksi vain ohjenuorat, joiden pohjalta näyttelijät ovat improvisoineet kohtaukset. Huuruisten keskustelujen väliin jää kuitenkin tilaa hengittää. 

Elokuva on yhden vuorokauden kuvaus elämästä, jossa mustavalkoinen maailma muuttuu aamun myötä paremmaksi ja kuvatkin värillisiksi. Tämä alle 300 000 euron budjetilla tehty elokuva yltää vuoden kotimaisten leffojen parhaimmistoon.

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.