Benedetta

Ensi-ilta: 17.12.2021
Ikäraja: 16
Pituus: 131 min.
Ohjaus: Paul Verhoeven

Hollantilainen Verhoeven on 1970-luvulta asti nauttinut katsojien ravistelusta joko ronskilla seksillä, raa’alla väkivallalla tai molemmilla. Kohua ja keskustelua herättynyt Benedetta sai maailmanensi-iltansa kesällä Cannesin elokuvajuhlilla.  Mestariohjaaja Paul Verhoevenille (Robocop, Basic Instinct, Starship Troopers, Elle) ei nytkään mikään ole pyhää. Cannesin kilpasarjan yhtenä parhaana elokuvana pidetty Benedetta on terävää uskontokritiikkiä, arvoituksellinen ja kaunis. Se kertoo 1600-luvulla vaikuttaneen nunna Benedetta Carlinin tarinan. 

Rutto raivoaa Italiassa. Nunnanoviisi Benedetta näkee näkyjä Jeesuksesta, mikä sekä pelottaa että inspiroi kaikkialla läsnä olevaa katolista kirkkoa. Hän itse käyttää tilaisuutta hyväkseen saavuttaakseen valtaa ja seksuaalista tyydytystä. Verhoevenin elokuva tarttuu rohkeasti katolisen kirkon tabuihin sekä luostarin väkivaltaiseen arkeen. Kaiken väkivallan ja ruton raateleman Italian ohella elokuvassa nähdään nunnien välistä erotiikkaa. Benedetta ei kuitenkaan ole mitään pornoa vaan terävää uskonnon kritiikkiä ja kaiken sen kyseenalaistamista. Jeesus muuttuu aina tarpeen mukaiseksi. Ei ole yhtä oikeaa totuutta, vaan totuus on aina se, mikä kuhunkin tilanteeseen parhaiten sopii.

Elokuva herättää kysymyksen, oliko Benedetta valehtelija? Tavoitteliko Benedetta valtaa käyttäen hyväkseen sokeasti uskovia kanssasisariaan? Verhoeven on jättänyt hienosti Benedettan henkilöä koskevat vastaukset avoimiksi. Katsoja ei tiedä mitä hän lopulta tavoittelee. Virginie Efira on loistava, täydellinen valinta rooliin. Vaikka elokuva sanoo paljon, moni arvoitus jää ilmoille. Tämä elokuva ei päästä katsojaa helpolla.

Liput 7 euroa. Kino Sammon jäsenille 5 €. Maksutapoina käyvät yleisimmät pankkikortit sekä yleisimmät luottakortit (Visa, Mastercard, American Express).

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.